Kaiken Alku

Muutama vuosi sitten minun elämäni oli täynnä rutiineja ja tapoja joiden mukaan elin. Oli vakituinen työpaikka, asuntolaina ja hyvä auto ja niin edespäin. Elin tasaista tapakristillistä elämää. Minulle riitti että määrätyt käytösmallit toteutuivat elämässäni. Millään muulla ei oikeastaan ollut väliä. Työpaikallani minulla meni hyvin ja asiat tuntuivat muutenkin sujuvan kohtalaisesti. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää huomasin joutuvani umpikujaan. En enään  viihtynyt työssäni enkä oikeastaan kotona. Kaikki muuttui pelkäksi suorittamiseksi ja selviytymiseksi. Voimani alkoivat hiipua, mutta en voinut tunnustaa sitä. Siihen aikaan ajattelin, että masennus ja uupuminen on vain laiskuutta. En ymmärtänyt näistä asioista yhtään mitään. Loppujen lopuksi asiat menivät todella huonoon suuntaan. Oma henkilökohtainen suhde Jumalaan oli vain tapa. Toki minä valitin kaikesta Herralle, mutta en silti elänyt arjessa Kristuksen kanssa. Oloni muuttui vain huonommaksi ja huonommaksi. Usein itkin itseni uneen, koska en olisi jaksanut lähteä töihin. Samoin aamuisin itkin usein, koska piti jaksaa lähteä töihin. Silloin alkoi valtava alamäki tuntui, että kaikki kaatuu minkä olin rakentanut. Sitten tuli päivä jota olin pelännyt. Voimani olivat niin loppussa että en enään voinut lähteä töihin. Minun oli pakko lähteä lääkääriin. Minusta tuntui että olin pettänyt itseni, läheiseni, työtoverini ja perheeni. Tuntui että olin pelkkä nolla, joka ei kyennyt mihinkään. Koko elämäni rohmati vajosin syvälle itsesääliin enkä päässyt sieltä pois. Ensimmäiseksi sain 1kk:n sairausloman. Tuo yksi kuukausi meni nopeasti peläten sitä, että jodun menemään takaisin töihin. Tämän jälkeen sairauslomaa jatkettiin taas 1kk:n. Taas kävi sama juttu, että pelkäsin vain töihin palaamista. Sitten minulle kirjoitettiin 3kk:n sairausloma. Tämän aikana minä rupesin lukemaan kirjoja todella paljon. Kirjojen avulla minä pääsin ikäänkuin irti tai pakoon arkea. Silti sekään ei riittänyt. Loppuviimein sanouduin irti työstäni, jonka jälkeen menetin viimeisenkin itsearvostukseni. En enään kyennyt olemaan sellainen suoraselkäinen mies, joka kantaa oman vastuunsa elämästä. Tai näin minä ainakin silloin luulin. Tämän jälkeen lähdin kirjaimellisesti kulkemaan omaa tietäni. Muutin yksin asumaan pieneen yksiöön ja vetäydyin kuoreeni. Kuvioihin tuli alkoholin käyttö ja viimeinenkin ripaus uskon elämää jäi taakse. Aloin turvautua alkoholiin todella paljon. Kerran havahduin istuessani ravintolassa ja juodessani alkoholia, että olin ravintolan ainut asiakas. Luulin että sellaista näkee vain elokuvissa, että joku surullinen ryyppää itsekseen tyhjässä ravintolassa. Alkoholin käytöstä tuli minulle ongelma. Join hyvin usein itsekseni kotona, koska häpesin sitä minkälaiseksi olin tullut. Muistan miten sydämeni kaipasi Jumalaa ja hänen huolenpitoaan. Koin olevani täysin yksin ilman minkäänlaista turvaa. Minusta tuli niin sanotusti "piilojuoppo". Kukaan ei todellisuudessa tiennyt kuinka paljon minä käytin alkoholia. Läheiseni eteenkin uskovaiset vanhempani yrittivät tukea minua, mutta onnistuin pimittämään heiltäkin sen miten paljon join. Vajosin vain syvemmälle. Yritin aina saada elämääni takaisin raiteilleen, mutta aina se epäonnistui.